sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Viikonloppu viherpeukalona

Musta on tullut viikonlopun aikana varsinainen viherpeukalo! Ilmojen ollessa näin upeat olemme siistineet pihaa oikein urakalla... ruoho leikattu, haettu isot kasat multaa ja laitettu kukkapenkkejä ja istutuksia uuteen uskoon! Pihallamme oleva vanha kirsikkapuukin on aivan valkoinen kukista. Mietin juuri, että voi kun olisikin ollut kaunista pitää häät nyt täällä pihalla, vihkiminen vaikka juuri tuon puun juurella! No, kyllä täällä varmasti on ihan kaunista sitten heinäkuussakin, pitää nyt vain muistaa kastella kaikki istutukset, että ne ovat vielä hengissä silloin ;)





Kirsikkapuun juurelle istutin myös muutamia valkoisia kukkia. Valitettavasti tämän kukan nimi on mennyt multa ihan ohi, mutta koska valkoinen on nyt tämän kesän suosikkiväri kukissa nämä tuntuivat sopivan tähän upeasti.


Tämä pitkä vanha puinen kukkalaatikko on taas joka vuosi tuottanut ongelmia. En ole oikein löytänyt siihen mitään sopivaa, mutta tänä vuonna taisi nyt onnistaa. Halusin tähänkin valkoista ja ehkä vihreää ja penkkiin valikoituikin nyt pelargonioita ja muratteja. Muratit näyttävät varmasti kivoilta kun kasvavat hieman ja tulevat alas puista penkkiä pitkin! Näitä tulen varmasti laittamaan tähän jatkossakin, sen verran kivalta näyttää :)


Taas askel lähempänä kivaa kesäistä pihaa.


Toivottavasti teilläkin on ollut ihana viikonloppu!



Ei kommentteja: