keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Mummun vanhassa vaasissa

Pionit taitavat olla nyt kauneimmillaan, enkä minäkään ole pystynyt vastustamaan niitä vaan viime kauppareissulla mukaan tarttui tämä ihastuttava kimppu. Mummuni vanha vaasikin tuntui kuin olevan niille tehty! Viime kesänä meillä oli pioneja usein vaaleanpunaisena, mutta nyt löysin niitä myös upean valkoisena.



Liikkeessä olisi ollut ehkä yksi vieläkin kauniimpi kimppu, pioni joka oli ihan tumman lila, melkein musta. En ole ikinä ennen nähnytkään sen väristä ja olisin sen meille valinnutkin, mutta siinä ainoassa jäljellä olevassa kimpussa oli jo niin auenneet kukat, että ajattelin sen jo nuukahtavan ennenkuin pääsen kaupasta kotiin.



Täytyy ehdottomasti tarkkailla jos tuon värisen kimpun vielä jostain löytäisi!



Huvikumpuliving.com_06062014_0001-8.jpg



Huvikumpuliving.com_06062014_0001-10.jpg



Huvikumpuliving.com_06062014_0001-9.jpg



Anoppi antoi tänä kesänä meille pienen vaaleanpunaisen pionin alun jonka oli itse kasvattanut ihan siemenestä asti. Toivottavasti se viihtyy meidän kukkapenkissä, ja siihen tulee jossakin vaiheessa ihanat kukat! Täytyykin koitta ottaa siemeniä talteen tästä kukasta, voisikohan niistä kasvattaa uusia pioneja... ? 

Ei kommentteja: